Tampereen Sähkölaitos siirtyy uuteen laskutustapaan, kulutuslaskutukseen, joka perustuu kaukoluettavien sähkömittarien lähettämiin todellisiin kuukausikulutuslukemiin nykyisen arviolaskutuksen sijaan. Kulutuslaskutukseen siirtyminen on osa prosessia, joka tähtää reaaliaikaisempaan sähkön kulutuksen mittaukseen, seurantaan ja laskutukseen.
Faktoja kulutuslaskutuksesta:
-
Kulutuslaskutukseen siirtyvän asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Laskutustavan vaihto on täysin vaivaton, eikä maksa mitään.
-
Mikäli kulutustietojen lukemisessa mittarilta ilmenee ongelmia, muodostuu arviolasku, joka tasataan myöhemmin.
Sähkön kulutuslaskutus on käynyt mahdolliseksi nyt, kun Sähkölaitos on vaihtanut yli 100 000 mittaria kaukoluettaviksi. Mittareita ei enää käydä lukemassa kerran vuodessa paikan päällä, vaan kulutustieto päivittyy automaattisesti Sähkölaitoksen asiakastietojärjestelmään. Aiemmin käytössä ollut arviolaskutus on perustunut energiankäytön vuosiennusteeseen. Sovituin laskutusvälein on tullut arviolasku ja kerran vuodessa ns. tasauslasku, jolla tasataan ennusteen ja toteutuneen kulutuksen välinen ero vuoden ajalta.
Laskutustavan muutos ei vaikuta laskutusrytmiin. Sähkölasku tulee siis jatkossakin yhtä usein kuin aiemmin on sovittu. Eräpäivä voi sen sijaan vaihtua kun eräpäiväkäytäntö yhtenäistetään ja toivotuista eräpäivistä luovutaan.
Suurin vaikutus laskutustavan muutoksella on sähkölämmittäjiin, joilla sähkön kulutus vaihtelee suuresti vuoden mittaan. Talvella laskut voivat olla jopa neljä kertaa suurempia kuin kesällä.

Uusi laskutustapa on otettu käyttöön Sähkölaitoksen uusissa sähkönmyynti- ja siirtosopimuksissa jo elokuun 2010 alusta alkaen. Nykyiset asiakkaat siirretään siihen vähitellen oman laskutusaikataulunsa mukaisesti. Jokaiselle asiakkaalle tiedotetaan etukäteen kirjeitse laskutustavan muutoksesta ja siihen siirtymisen ajankohdasta. Kirje on käyttöpaikkakohtainen, joten asiakas voi saada useammankin kirjeen, jos hänellä on sähkösopimus asunnon lisäksi esimerkiksi kesämökille.
Siirron tapahduttua asiakas saa tasauslaskun, jonka jälkeen kulutuslaskutus alkaa. Mikäli kulutustietojen lukemisessa mittarilta ilmenee ongelmia, muodostuu arviolasku, joka tasataan myöhemmin seuraavilla laskuilla.
Sähkölaitos siirtää kaikki asiakkaansa kulutuslaskutuksen piiriin. Jos sähkölaskun haluaa edelleen jakaantuvan tasaisesti koko vuodelle, asiakkaan on toistaiseksi kuitenkin näin halutessaan mahdollisuus saada edelleen arvio- ja tasauslasku. Kirjeessä asiakkaalta tiedustellaan halukkuutta pysyä nykymuotoisessa arviolaskutuksessa ja annetaan ilmoittamisohjeet, mikäli hän haluaa niin tehdä.
Kulutuslaskutukseen siirtyvän ei tarvitse tehdä mitään. Siirron ajankohtaan ei valitettavasti voi vaikuttaa, koska siirrot tehdään asiakasryhmittäin.
Jos olette saanut kirjeen kulutuslaskutukseen siirtymisestä, mutta haluatte toistaiseksi pysyä nykymuotoisessa arvio- ja tasauslaskutuksessa, ilmoituksen asiasta voi tehdä tällä lomakkeella.
Lisätiedot kulutuslaskutukseen liittyen puh. 03 5653 4302